#21900: - Re: Re: Re: Vapaat tunteet ja tunnekoukut

"Mikäli heterous julistetaan sukupuoliseksi normaalitilaksi, katkaistaan heteroilta luonnollinen yllyke oman tilansa kyseenalaistamiselle. "

Mietipä tarkkaan tuota toteamaa ja miksi se kuulostaa omituiselta. Palaa sitten omaan lausumaasi ja sen omituisuuteen homojen kannalta. Lähdet implisiittisesti siitä, että ainoa normaali on heterous. Se väittämä taas on täysin perustelematon yksilön kannalta. Toinen asia on, että ihmiskunta tarvinnee ainakin jonkinlaista heteroutta lisääntyäkseen ja täyttääkseen maan.

Tuolla aiemmin on todettu, että on päästy esimerkiksi psykopatian ja pedofilian synnyn jäljille ja ne siis näyttävät syntyvän pääasiassa traumaattisista tilanteista ja ehkä alttius tuolloin on tietyllä geneettisesti määräytyneellä perusluonteella. Homoseksuaalisuuden "puhkeamisesta" ei olla voitu jäljittää vastaavanlaista traumatisoitumisprosessia, joten se vaikuttaa olevan noita muita voimakkaammin biologisesti ohjautuvaa. Je sekä pedofilian että psykopatian hoitotulokset ovat olleet kemiallista kastraatiota lukuunottamatta äärimmäisen vaatimattomia.

Vuodatuksesi lopussa juutut taas vanhaan virteen asettamalla kyseenalaiseksi (jos oikein ymmärsin....) homoperheiden kyvyn kasvattaa lapsia. Asiaa on jauhettu täällä jo lukemattomissa viesteissä ja on ilmennyt, että homoperheen lapset kasvavat vähintäänkin yhtä tasapainoiseksi kuin muutkin. Jos he sen lisäksi ymmärtävät, että kanssaihmisissä voi olla monia sukupuolisen identiteetin ja suuntautumisen vivahteita ja että se on ok, ei se elämää ihmiskunnassa millään tavoin onnettomammaksi.

#21903: - Re: Re: Re: Re: Vapaat tunteet ja tunnekoukut

En kyseenalaista homojen kykyä kasvattaa lapsia. Siihen pystyy jokainen, joka rakastaa lapsiaan. Lasten kasvatus on ongelma aivan liian monessa heteroperheessäkin.

Mutta lapset ovat herkkiä vaikutteille, ja minua huolestuttaa erittäin paljon ilmeinen arvokriisi, joka länsimaita vaivaa. Eräs tähän kytkeytyvä ongelma on sukupuoli-identiteetin vähittäinen hämärtyminen. Sukupuolisesti "hämäriä" ihmisyksilöitä on aina ollut, mutta viime vuosikymmenten aikana tästä on tullut eräänlainen kasvava epidemia. Lapsia ihan tietoisesti yllytetään kasvattamaan - tasa-arvon nimissä - sukupuolisesti mahdollisimman neutraaleiksi, ja "perinteiset" mies- ja naisroolit ovat demonisoituja (vaikka siitä huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - ovat mainoksissa ja viihteessä ym. korostuneet äärimmilleen!). Mutta sukupuolettomuus ei ole tasa-arvoa vaan tasapäistämistä, ja selvän sukupuoli-identiteetin omaksuminen on ihmisyksilölle tärkeä osa henkilökohtaista identiteettiä. Onko sitten ihme, että moni lapsi ei lopulta tiedä, onko kissa vai koira?

Mitä siitä sitten seuraa, jos sukupuolirajat poistetaan myös julkisesti ydinperheestä? Jos lasta kasvattaa kaksi samanneuvoista, joiden oma sukupuoli-identiteetti parhaimmillaan kummallakin on jotakin muuta kuin hänen fyysinen kehonsa osoittaa? Mitä heidän lapsensa sitten ottavat omaksi sukupuoliseksi mallikseen?

Heterous on implisiittisesti normaalia lasten teossa ja kahden sukupuolisesti selvärajaisen aikuisen roolin läsnäolo tähdellistä, jotta lapset saisivat tarvitsemansa tuen fyysisen sukupuolensa mukaisen varttumisen tueksi.

Selvennän vielä, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että homot osallistuvat lasten kasvatukseen esim. päiväkodissa tai kouluissa. Mutta vanhempina he ovat lastensa vahvimman tunnesiteen kohteena, ja lapset omaksuvat heidän olemuksestaan paljon. En tietenkään väitä, että jokainen sateenkaariperheen lapsi olisi lopputulokseltaan häilyväinen, mitä sukupuoli-identiteettiin tulee (saati homoseksuaalinen). Useimmat homot lienevät sitä paitsi varttuneet heteroperheissä. Mutta mikäli yhteiskunta avautuu tekemään tästä normitilan ja hyväksyisi homojen vapaan adoption, ilmiö korostuisi merkittävästi.

Toki voin kuvitella yhteiskunnan, jossa kaikki ovat enemmän tai vähemmän androgyynejä, mutta onko se enää ihmisten maailma? Onko tervehenkinen mieheys ja naiseus niin iso mörkö, että niitä vastaan pitää väkisin taistella? Eiköhän nyky-yhteiskunnan yksilöiden selvä sukupuoli-identtiteettinen ahdistus johdu juuri tästä taistelusta?

Kaikkein tähdellisintä on kuitenkin, että jokaisen lapsen tulisi saada varttua turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä, ja "juurtua" ydinperheeseen, jonka suojissa hänelle kehittyy "kodin" rauhan ja yhteenkuuluvuuden tunne. Oli lasten kasvattajina ja huoltajina kuka tahansa, tämän pitäisi olla jokaisen yhteiskunnan kunnia-asia ja itsestäänselvyys. Lapsemme ovat tulevaisuutemme.

P.S. Psykopatian hoito on ongelmallista juuri sen takia, ettei potilas itse ymmärrä mielentilaansa, vaan ulkoistaa kaikki ongelmansa. Hänen hoitomotivaationsa on siksi nollassa, mikä estää häntä ottamasta ulkoisia vaikutteita. Mitä pedofiliaan tulee, uskon että ongelma on ennemminkin hoitotavassa ja siinä, ettei pedofilian luonnetta ehkä ole ymmärretty oikein.

Toisaalta pedofilialle, kuten muillekin seksuaalisille suuntauksille on ominaista, että siitä tulee tärkeä osa ihmisen henkilökohtaista identiteettiä. Siitä syystä yksilö kokee tarvetta takertua siihen, sillä kaikki mikä uhkaa identiteettiämme, uhkaa meitä itseämme ja sitä kautta elämisen oikeuttamme. Vaikka pedo siis varmasti ymmärtää tekevänsä väärin ja haluaisikin "parantua", hän kokee tunnetasolla olevansa identiteettinä pedofili, eikä tunne voivansa irrottautua tästä identiteetistä tuhoamalla samalla oman itsensä. Paranemiseen tarvitaan siis hyvin syvälle ulottuva tunnepsyykkinen uudelleenjärjestely, joka voi potilaan psyykkisestä suojauksesta riippuen viedä paljonkin aikaa. Se ei ole tahdon alainen ratkaisu, kuten ei homoseksuaalisuudenkaan kanssa. Tahto on kuitenkin edellytys prosessin käynnistymiselle.

Sukupuolivietin poistaminen kemiallisesti on tietenkin helppo ratkaisu, mutta ei poista itse ongelmaa, eli tunne-elämän "väärinkytkentöjä". Pedofiliaan voi sisältyä myös vallan tunteen tyydytystä, mikä tuo ongelmaan lisähaasteen, ja kemiallisesti kuohittunakin tällainen henkilö saattaisi hyvinkin haluta käydä käsiksi lapsiin.