Toisinaan tällä palstalla näkee tekstin: "partaukko pilvenreunalla". Siinä lienee ateistista näkemystä uskovien Jumalasta. Noo, niinkuis tiedetään, että jokainen voi ja saa uskoa, tai olla uskomatta, mihin haluaa. Uskiksen näkövinkkelistä kirjoitan siitä vähäsen.

Tuo "partaukko pilvenreunalla" on erään taiteilijan näkemys Jumalasta.

Siteeraan Risto Santalan kirjaa Armolahjoista armon tasolta sivulta 43:
Pyhän Hengen työ Raamatussa. Luterilaista uskonkäsitystä on moitittu siitä, että se on unohtanut opin Pyhästä Hengestä. Jos näin on, siitä tulee tehdä parannus. Kuitenkin eräät teologit ovat huomauttaneet, että Pyhän Hengen työ leimaa koko uskonkäsitystämme, parannusta, vanhurskauttamista ja pyhitystä. Kolmannen uskonkappaleen selityksessä sanommekin: "Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla Hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa..."

Vain Pyhä Henki opettaa oikeaa avuttomuutta. "Minä uskon, etten minä voi uskoa" on koetellun kristityn tunnustus... "omasta järjestäni ja voimastani" en kykene luomaan Jumalalle kelpaavaa elämää. Pyhä Henki tekee oikeastaan ihmisen heikoksi eikä voimakkaaksi.

Samasta kirjasta vielä sivulta 84: Jumala murtaa, pysäyttää ja nollittaa meidät, ennen kuin hän siunaa meitä. Vain tyhjät astiat voidaan täyttää! Lainaus päättyy.

Oma komment: Ateisti vetoaa omaan järkeen ja omaan voimaansa. Uskis lähtee joka aamu siitä, että kaikki on suuremmassa kädessä. "Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani..." Ja vuosikymmenten kokemuksella voin todeta tämän jälkimmäisen toimivan hyvin.

#32330: - Hengelliset asiat hyvin erilaisia kuin maalliset

Jatkokirjoitus. Tässä on ollut pyrkimyksenä tarkastella niitä eroja, joita uskis ja ateisti kohtaavat, uskiksen näkövinkkelistä tarkasteltuna. Ja sulassa sovussa.

Kristinuskossa tuota uskomista "omasta järjestäni ja voimastani" kutsutaan omavanhurskaudeksi. Omavanhurskauden sijaan tulisi olla Kristuksen vanhurskautta, jota oli tuo "Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla Hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa..."

Tämän jatkokirjoitukseni tarkoitus on kertoa niille, jotka ovat mahdollisesti kiinnostuneita näistä käsitteistä, että uskiksen näkövinkkelistä tuo Kristuksen vanhurskaus on tavoittelemisen arvoinen ja tuo omavanhurskaus on sitä, jota tulisi välttää. Tämä Kristuksen vanhurskaus ei ole siis jotenkin "vähemmän uskomista".

 

Omana mielipiteenäni ajattelen näin, että tuo "ateistinen tai laajemmin sanottuna uskonnoton vakaumus merkitsee uskon puuttumista yliluonnolliseen" on ateistin kannalta katsottuna kai noin. Mutta tässä kohtaa ateisti ja uskis näkevät asiat eri tavalla. Uskiksena ajattelen, että kaikki uskoo johonkin, uskon kohde vain vaihtelee. Ateisti uskoo, että Jumalaa/jumalaa ei ole (Oli oma kirjoitukseni vähän aikaa sitten). Tämä uskiksen kannalta katsottuna "ateistin usko" ei ole tietenkään kristinuskon mukaista, mutta uskoa kuitenkin, sekin. Valitan, näkemykset eroavat.