#22122: - Re: Psykologia, usko, armo ja eheytyminen

Samoin aattelen,  että tiede on metodi,  ja sinällään neutraali.  En ole niin perehtynyt yksityiskohtiin,  että osaisin sanoa,  pysyykö se lestissään.   Voi olla,  että ei,   koska uskontoa tulkitaan psykologiassa myös  riippuvuutena.  Silloinhan se on jo mennyt ohi varsinaisesta tehtävästään.
Ehkä enemmän koko asennoitumisilmapiiri sen sisällä henkii  tukahduttavaa  ihmisen analysointikyvyn palvontaa. Mutta mitä se lopulta ja perimmältään on?  Siitä puuttuu elämän erehtyvä maku. Sisäänpäinlämpiävä yhteisöllisyys kierrättää sensisällä kaikkea edestakaisin,  muttei tuuletu maailman raikkaissa tuulissa.  Poikkeuksena logoterapia,  joka nousee niin erilaiselta pohjalta. 

Toistomaanikoita (en tarkkaan tiedä kyllä mitä tarkoitat) ehkä nyt kuitenkin ajattelet juuri täällä kirjoittavia,  vai ?
Ekstroverttejä uskovia joilta puuttuu hienotunteisuus,  löytyy aina sieltä täältä,  joskus kai itsekkin siihen lankean.  Mutta varmaan tätä tyyppiä mahtuu aina ryhmään kuin ryhmään.  Samoin kuin aina äänessä olevia,  tai kaiken väärintulkitsevia keskustelijoita.  Hölöpäläksi tunnustan itsenikin.   Mutta keskustelupalsta on kuitenkin hiukan  toisenlainen foorumi kuin aito kohtaaminen,  kun on kyse puhtaasti mielipidepalstasta.

Toiseksi viimeinen kappaleesi sisältää hienon totuuden:  "ollakseen aito itsensä ihmisen on tunnettava oma itsensä."  väittäisin,  että Jumala tekee tämän,   ainakin usein näin tapahtuu.  Mutta ei väkivalloin, vaan elämän omien lakien kautta.

Armo - käsitettä käytetään hiukan irrallaan uskonnollisesta merkityksestä.  Se pitää tunnistaa aivan toiseksi sanaksi ihmissuhteiden puolella.  Hämärtää nimittäin Jumalan armo -käsitettä,  joka on vain Kristuksessa.

Häpeää,  vaikka se onkin massiivista kansassamme ja tosi raskas  lasti,  en pidä yksinomaan huonona. Se  varjelee totisen paljon ihmistä,  itse asiassa saattaa varjella uskomattoman paljon.   Emme nimittäin tiedä ollenkaan,  miten olisi ,  jos sitä ei olisi.   Myös pelko on tässä katsannossa tärkeä.   Vaikka muuten se varastaakin elämäniloa.  Kaikki tällaiset tekijät ehkä kuitenkin rajoittavat kaikenlaisen pahuuden irtipääsyä,  vaikka motivaatio ei olekkaan niissä oikea. 

Mutta jos ajattelemme ihmisen perisyntiä,  joka on kuin hammasblakki aamulla suussasi,  jollet sitä saa pestyä bakteerit räjähtävät kasvuun.  Toisaalta et voi   myöskään poistaa koko bakteerikantaa.  

_ Edellä kuvattu     ei ole mitenkään kristillistä,           vaan realismia,  koska ihmiset tulevat niistä lähtöjohdista kuin tulevat.   Se on kuin poliisin olemassaolon välttämättömyys.  Ja kulttuuri sisältää,  mitä sisältää: tuhon aineksia, (väkivalta) ja saatumisen aineksia (porno). Ja kaiken kasvualustana tuo perisynti kuin  bakteeriblakki perintönä ihmiseksisyntymisestä.  Mutta lain kautta ei tule vapahdus,   vaan tunteminen,  ja   SYNNINKIN TUNTO.  ( Tuli vahingossa suurella,  ei tarkoituksella

Myös häpeästä,  että se on vain väliaikainen,  niinkuin lakikin,  siihen asti kun sydän muuttuu,  tulee eläväksi ja ojentautuu  (Nyt tämä on pelkästään hengellistä) toisenlaisen totuuden,  rakkaudenlain mukaan. 

Hapuilen tässä sellaista Raamatun upeaa sanaa  .... Jumalan tuntemisesta,  .. niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. 

#22127: - Re: Re: Psykologia, usko, armo ja eheytyminen

Nyt on 'kielen päällä' armosta tällainen: Jumalan armo uudestisynnyttää  ihmisen, antaen kaikki menneet rikkomukset kerralla anteeksi. Sen jälkeen Hänen laupeutensa hoitaa päivittäin, jos me tunnustamme päivittäiset syntimme.
Armo ja laupeus tarkoittavat anteeksiantoa. Laki taas herättää omantunnon, jolloin tiedämme tehneemme syntiä. Otsikossa lukee myös eheytyminen, mielestäni anteeksisaaminen, anteeksiantaminen ja anteeksipyytäminen ovat hyvin eheyttäviä asioita.

#22127: - Re: Re: Psykologia, usko, armo ja eheytyminen

Tarkoitin "toistomaanikolla" henkilöä, joka yhtä mittaa nakkelee mielestään sopivia raamatunlauseita tai muita kirjoitettuja "totuuksia" muille perusteluina tai neuvoina. Henkilöä, jonka kanssa ei voi puhua normaalisti asiaa, vaan joka jakelee "valmista viisautta" kuin armonpaloja ympärilleen. En sano, että hän näillä "säilötyillä totuuksilla" olisi aina väärässä, mutta se antaa väkisinkin toiselle osapuolelle käsityksen, ettei hän ole yhteydessä toisen ihmisyksilön kanssa vaan aforismiautomaatin kanssa.

Suorastaan huvittava on ajatus, että kaksi tällaista henkilöä asuisi yhdessä ja heidän yhteiselämänsä ja vuorovaikutuksensa olisi kuvatunlaista valmiiden viisauksien jatkuvaa keskinäistä vaihtamista. Ehkä tämä esimerkki auttaa ymmärtämään, miksi raamatunlauseita suoltava ihminen koetaan kiusalliseksi, vaikka kuinka toimisi hyvän hengen ohjauksessa.

Niin, uskonnostakin voi tulla "riippuvaiseksi", jos se antaa henkilölle samanlaisen todellisuudesta vieraannuttavan psyykkisen turvan kuin mikä tahansa muu riippuvuuden aiheuttaja. Kaikesta voi periaatteessa tulla riippuvaiseksi, mikä antaa ihmiselle tyydytyksen ja mielihyvän tunnetta. Turvan ja hyväksymisen tunteet ovat erittäin suuria mielihyvän lähteitä niitä janoaville.

Totta myös, että ihmisellä on taipumusta itsepyhitykseen ja itsetyytyväisyyteen. Sen syntymekanismista kirjoitin jo aikaisemmin. Tieteen suvereeniuden kokemus voi olla samasta kokemuksesta kumpuavaa, ehkä enemmän tieteen kannattajille kuitenkin kuin itse tieteentekijöille. Tämä suvereeniuden tunne näkyy erittäin selvästi, kun verrataan tiedettä uskontoihin. Se ei välttämättä ole aiheellista, sillä tiede liikkuu kognition alueella, kun taas uskonto enemmän emootiotasolla.

Tapaankin sanoa, että tiede ei koskaan tule löytämään Jumalaa, sillä Jumalan löytää vain tunteillaan.

Mikään tunne - ei häpeä eikä pelkokaan - ole pelkästään huono. Itse asiassa kaikki tunteet ovat hyviä ja tarkoituksenmukaisia. Niiden haitat tulevat siitä, että ne saavat ihmisen hallintaansa, että ne jumittuvat, syystä tai toisesta. Tästäkin olen jo kirjoittanut tunnelukkojen yhteydessä.

Minulla on oma näkemykseni "perisynnistä", jonka yritän tässä lyhyesti kuvata. Ihminen syntyy "puhtaana" olentona, hänellä on elämän halu ja positiivinen odote. Häneen kohdistuu kuitenkin heti syntymänsä jälkeen (ja minulle syntymä on se biologinen hetki, ei fyysinen äidistä erkaantuminen, mikä on vain siirtyminen) ulkoapäin vaikutteita, häneen suhtaudutaan alusta alkaen jollakin tavalla. Hänen "puhtaus" ei säily kauaa, sillä hän "saastuu" ("kontaminoituu") ympäristön kielteisistä vaikuttimista vähitellen enemmän ja enemmän, tapauksesta riippuen.

Tämä kielteisyys, jolla tarkoitan sekä laiminlyöntiä että epäsuotavaa ja suorastaan vahingollista kohtelua, vaikuttaa lapseen muuttaen häntä kielteiseen suuntaan, sitä enemmän mitä enemmän hän sitä kokee. Hän saattaa oppia käsittelemään ja "sulattelemaan" kielteisyyttä, toiset tehokkaammin, toiset huonommin, mutta jokaiseen se jättää omat jälkensä.

Enemmän tai vähemmän ihminen sitten omii ja ilmentää tätä kielteisyyttä omassa elämässään, ja kohdistaa sitä vaihtelevasti myös muihin. Saadessaan omia lapsia hän sitten on samassa asemassa kuin ne, jotka hänet aikoinaan ottivat vastaan, eli hän toimii tämän "saasteen" uutena levittäjänä tulevalle sukupolvelle, omille lapsilleen.

Tämä "pahuus" siis saastuttaa sukupolven toisensa jälkeen, se periytyy sukupolvelta toiselle. Jos tätä pahuutta kutsutaan synniksi, se on periytyvää syntiä eli perisyntiä.

Vertaus hammasplakkiin on hyvä yksilötasolla tai yhteisötasolla, miten tämä "pahuus", jos se saa kasvusijaa ihmisessä, lisääntyy tekojen ja kokemusten muodossa. Vertaus virukseen voisi myös olla hyvä, sillä paha siirtyy helposti ihmiseltä toiselle.

Perisynti ei ole kuitenkaan "perintö ihmiseksi syntymisestä", vaan Raamatunkin mukaan johtuu siitä, että Aatami rikkoi Jumalaa kohtaan syntiinlankeemuksessa. Tämä onkin tavallaan juuri sitä mistä kerroin, eli ihminen ei ole syntyessään paha, vaan hän tulee itse valitsemaan pahuuden tien, kun se hänelle ojennetaan. Paha olo johtaa pahoihin tekoihin - ellei tätä tiedosta.

On aivan totta, että ihmisen vapautuessa tästä pahuuden kuormasta ("armon" tai "eheytymisen" kautta) hänestä katoaa tarve tehdä tietoisesti ja alitajuisesti pahaa. Silloin lakia ei enää tarvita, jos lailla tarkoitetaan ulkoista moraali- ja käytöskoodia. Ihminen tuntee silloin vaistomaisesti, mikä on oikein ja mikä vahingollista. Laki on pakko, mutta ymmärrys ja paluu syntymähetken "puhtauteen" on aito vapaus.

Haluan näin osoittaa, että tähän vapauden tilaan pääsee useampaa kuin yhtä tietä. Kukin valitkoon oman tiensä, kunhan päämääränä on vapautuminen kaltoin kohtelun, turvattomuuden, sivuutetuksi tulemisen ja ymmärtämättömyyden seurausten kahleista.