Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!

Miksi nykyään on 21 arabivaltiota ja yksi juutalaisvaltio.

Arabiarmeijan aikomuksena oli tuhota juutalaisvaltio Israelin valtion itsenäistymisen jälkeen, vuonna 1948 maahan hyökkäsi viisi arabiarmeijaa aikomuksenaan tuhota juutalaisvaltio. Tapahtumien seurauksena Jerusalemin itäosa liitettiin Jordaniaan ja kaupunki oli jaettuna 19 vuoden ajan. Jordanian hallintavalta Länsirannalla ja Jerusalemissa ei milloinkaan ollut YK:n tunnustama. Vuonna 1967 Israel voitti puolustussodassa Itä-Jerusalemin takaisin ja liitti sen myöhemmin alueeseensa. Turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 242 marraskuun 22. päivältä 1967 siteerataan usein oikeuksien ja velvoitteiden lähteenä Lähi-idän osapuolille. Oikeudet Jerusalemiin on myönnetty perustuen historiallisten oikeuksien tunnustamiseen ja perustuen siihen periaatteeseen, että jälleenmuodostetaan se mikä juutalaisilla on aiemmin ollut hallussaan. Juutalaisvaltio tai juutalaiskansa ei ole tehnyt mitään luopuakseen niistä oikeuksista, jotka annettiin koskien tuota maa-aluetta.

Jerusalem on ollut juutalainen kaupunki ottomaanien ajoista Väestötietojen tarkastelu ajalta, jolloin ottomaanien suurvalta ulottui tuolle alueelle osoittaa juutalaisten jo 1800-luvulla muodostaneen enemmistön Jerusalemin, ja myös sen Vanhankaupungin väestöstä. Vuonna 1864 Britannian konsulaatti Jerusalemissa piti jonkinlaista väestökirjanpitoa. Sen mukaan vuonna 1863 Jerusalemin 15 000:sta asukkaasta, joista 8 000 oli juutalaisia. Jerusalem on ollut juutalainen kaupunki ottomaanien ajoista, 1800 -luvun puolivälistä lähtien.

Vanhakaupunki on kaikkein eniten ristiriitoja herättävä osa, kaikkein tavoitelluin, kaikkein kiistellyin aihe kun puheena on kysymys Jerusalemista. 1800 -luvun puoliväliin asti Jerusalem oli yhtä kuin Vanhakaupunki. Monet, jotka kehottavat Israelia jakamaan jälleen Jerusalemin vuoden 1967 jakolinjoja noudattaen, eli sijoittamaan koko Vanhankaupungin palestiinalaisarabien puolelle, unohtavat mitä tapahtui vuonna 1948. Tuona vuonna Jerusalemiin hyökkäsi viisi arabiarmeijaa.

YK oli antanut takuut siitä, että kaupungista tulisi kansainvälinen mutta YK ei tehnyt yhtään mitään. Lopulta kaikki juutalaiset Jerusalemin Vanhasta kaupungista joutuivat etnisen puhdistuksen kohteiksi, ja heidän oli pakko lähteä kaupungista. Arabilegioona tuhosi räjäyttämällä 55 synagogaa ja Talmud-koulua. Jokainen, joka vaatii Israelia luovuttamaan Jerusalemin joutuu selittämään, miten tämä estää historiaa toistamasta itseään? Emme saa unohtaa, että vuodesta 1948 vuoteen 1967, jolloin Israel yhdisti uudelleen Jerusalemin, juutalaiset eivät saaneet käydä Länsimuurilla.

Vihreä linja ei sovi oikeuksien ja velvoitteiden perustaksi Palestiinalaisten vaatimuksissa esiintyvä vihreä linja on ainoastaan aselepolinja. Kyseinen linja määriteltiin Israelin, siis juutalaisten, ja jordanialaisten välillä heidän keskinäisten taistelujensa päättyessä 1948-49. Tämä linja määriteltiin aseleposopimuksessa, jonka solmivat Israel ja Jordania keskenään, eikä sitä milloinkaan tarkoitettu kenenkään oikeuksien ja velvoitteiden perustaksi.

Oslon sopimukset
Alkuperäinen Oslon sopimus, ensimmäinen vuodelta 1993 sekä suuri Oslon sopimus vuodelta 1995, joka tunnetaan Oslo II -sopimuksena sisälsivät ehtokohdan, jota kutsutaan artiklaksi 31. Siinä todetaan, ettei kumpikaan osapuoli saa muuttaa statustaan Länsirannan ja Gazan kaistaleen osalta ennen kuin neuvottelut pysyvästä statuksesta on saatu päätökseen. Mikäli palestiinalaiset yrittävät muuttaa alueen statusta neuvottelematta Israelin kanssa on kyseessä yksipuolinen toimi, joka sotii tätä sitoumusta vastaan. Oslo II -sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa presidentti Clintonin läsnä ollessa. Myös Euroopan unioni allekirjoitti sen todistajan ominaisuudessa. Mikäli EU-maat päättävät tukea palestiinalaisten siirtoa YK:ssa, joka rikkoisi palestiinalaisten Oslossa tekemät sitoumukset, ne olisivat itse asiassa tukemassa sen kirjallisen sopimuksen rikkomista, jonka allekirjoittajina ne itse olivat. Tästä seuraisi välittömästi Israelissa kysymys: Kuka enää milloinkaan luottaisi EU:hun rauhanprosessiin osallistujana, jos se rikkoo nekin sopimukset, jotka se itse on allekirjoittanut.

Koko maailma kysyy Israelilta miksei se tunnusta palestiinalaisten oikeuksia palestiinalaisvaltioon. Tämä tuntuu olevan peruskysymys. Israelilaiset saavat kuulla sen usein. Mutta tarkastellaanpa tilannetta toiseltakin kannalta. Kuulemmeko kenenkään sanovan palestiinalaisille, että heidän tulee tunnustaa juutalaisten oikeus omaan valtioonsa, jonka juuret löytyvät kansainvälisestä lainsäädännöstä ja ovat peräisin San Remosta, Brittiläisestä mandaatista ja Kansainliitosta.

San Remon päätöslauselma
San Remon päätöslauselma on tärkeä Israelin valtion perustuslaillinen asiakirja kansainvälisen lainsäädännön puitteissa. San Remossa olemassaolon oikeudet myönnettiin sekä juutalaiskansalle että arabeille. Ne johtajat, joilla oli valta tehdä sitovia ratkaisuja ottomaanien valtakunnan alueista harkitsivat tarkoin ja tekivät päätöksensä kuultuaan myös ne vaateet joita Pariisin sionistijärjestö esitti Pariisin rauhankonferenssin aikana 1919.

Sen aikaiset johtajat kuulivat arabivaltuuskunnan ehdotuksen toivomuksista ottomaanialueiden suhteen. Nämä ehdotukset kuultuaan johtajat kokoontuivat tekemään sitovia ratkaisuja kansainväliseen lakiin perustuen siitä mitä kukin saisi. Se mikä oli ollut ainoastaan brittien näkemys sai 25.4.1920 kansainvälisen yhteisön täyden tuen. Israelin laillinen olemassaolon oikeutus liittyy San Remossa tehtyyn kansainväliseen ratkaisuun, eikä se ole pelkästään brittiläisen politiikan päähänpisto. Vuonna 1917 Lordi Allenby valloitti Pyhän maan ja Balfourin jaarli lupasi juutalaisille kansallisen kodin Palestiinan alueelle. Tätä tukivat Woodrow Wilson ja Kansainliitto, joka teki Palestiinasta Brittiläisen mandaattialueen.

Kansainliiton päätöslauselma
Vuonna 1922 Kansainliitto (YK:n edeltäjä) äänesti päätöslauselmasta, jonka nojalla päätettiin tunnustaa juutalaiskansan historialliset oikeudet perustaa itselleen udelleen kansallinen koti. Tällöin tunnustettiin jo aiemmin olemassa ollut oikeutus eikä siis luotu uutta oikeutusta.

Juutalaiskansa valittiin edunsaajaksi. Se sai haltuunsa mandaattialueen brittihallituksen alaisuudessa Palestiinassa. Arabit, jotka asuivat entisessä Mesopotamiassa, siis nykyisessä Irakissa, sekä Syyriassa ja Libanonissa tulivat edunsaajiksi toisella mandaattialueella. Osa siitä oli Ranskan mandaatin alaisuudessa: Syyria ja Libanon. Mesopotamia oli brittihallinnon alaisuudessa.

Ensisijaisena tavoitteena Palestiinan mandaatissa oli taata poliittiset oikeudet juutalaiskansalle. Myös arabien kansalaisoikeuksien ja uskonnollisten oikeuksien suoja oli turvattu mandaattiasiakirjassa. Mitä tulee kansallisiin ja kollektiivisiin oikeuksiin ja kollektiivisiin poliittisiin oikeuksiin, ne varattiin Palestiinassa ainoastaan juutalaiskansalle koska arabit saivat samat oikeudet ympäröivissä naapurimaissa. Sen vuoksi nykyään on 21 arabivaltiota ja yksi juutalaisvaltio.

Juutalaisen kalenterin mukaan ensi viikolla vietetään Israelin 66v itsenäisyyspäivää.


www.shalom.fi