Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Myös postmodernismista asiaa

/ #16465 Minä uskon Jumalaan (lähde mainittu)

2013-06-29 15:14

Lähde: Rainerma Keijo, Arvomme - aarteemme. Kustannus Oy Uusi Tie, Helsinki 2007 sivu 81: Kolmas luku, Uskomme kohde ja sisältö. Ihminen pohtii suuria kysymyksiä itsestään ja olemassaolostaan: mistä tulen, miksi olen täällä ja mihin olen menossa? Välinpitämättömyys, mukavuudenhalu ja tyytyminen vallitseviin oloihin hillitsevät todellisuuden miettimistä. Omasta ajattelusta on tullut ylellisyyttä, johon harvalla on aikaa ja varaa. Kysymys Jumalasta ei koskaan jätä ihmistä rauhaan.

Kaikki ovat uskovaisia eli uskovat johonkin, vaikkakaan kaikki eivät ole kristittyjä. Ateisti uskoo, ettei Jumalaa ole. Agnostikko uskoo, ettei Jumalan olemassaolosta voi tietää. Kristitty uskoo, että Jumala on. Erottava tekijä ei ole usko vaan uskon kohde. Mitä tekisimme uskolla, joka ei ole totta? Siksi kysymme, pitääkö uskomme yhtä elämän tosiasioiden ja tietomme kanssa. Toinen suuri kysymys uskolle on se, mitä siitä seuraa.

Käyttäytymisen taustalla ovat ajattelu sekä merkittävinä ja tärkeinä pitämämme arvot. Tällaiset elämän arvokkaat asiat omaksumme vahvimmin jo kotoa ja elinympäristöstämme. Voimakkaat tekijät voivat myös muuttaa arvojamme, tuoda uusia tai poistaa vanhoja. Käyttäytymistä voidaan muuttaa arvoja muuttamalla.

Viime vuosien muotiajattelua on kutsuttu p o s t m o d e r n i s m i k s i . Modernismin lähtökohtia on kuvattu pariisilaisen talon seinän graffitilla: "Jumala on kuollut, Marx on kuollut - enkä itsekään voi kovin hyvin."

Jos vain järjen kritiikin kestävä oli hyväksyttävissä, lopulta jäljelle jäi vain kritiikin kritiikki ja modernismi hiipui. Uusi "ismi" aloitti samoista lähtökohdista. Nietzchen julistusta Jumalan kuolemasta on pidetty filosofiassa postmodernismin syntymänä. Sen mukaan yleistä ja yhtä totuutta ei ole, vaan jokaisella on oma totuutensa. Jumalan tilan ottavat yksilö ja hänen kokemuksensa. E l ä m ä n s u u n n i s t u s h o r i s o n t t i häviää. Ei ole enää pohjimmaista perustaa, jota voisi kyseenalaistaa. Ihmisestä tulee itselleen perimmäinen tarkoitus. Postmodernismille uhkaa käydä kuten edeltäjälleen. Kritiikki kääntyy itseään vastaan. Väitteelle, jonka mukaan ei ole yhtä totuutta, vaaditaan yhden totuuden asemaa. Ihminen haluaa totuudellaan hallita toisia sen sijaan, että suostuisi totuuden hallittavaksi. "EVANKELIUMI ON TARKOITETTU KOETELTAVAKSI."